THE TEXAS CHAIN SAW MASSACRE 4K

Osta lippu

Modernin kauhuelokuvan perustukset täysin ennennäkemättömään muotoon moukaroinut mestariteos palaa valkokankaille 4k-restauroituna juhlajulkaisuna.

Viiden kaveruksen joukko matkustaa pakettiautolla Teksasin syrjäseudulla. He ajautuvat bensa-aseman asiakkaita saalistavan kannibaliperheen silmätikuiksi. Perheen työjuhtana toimii ihmisnahkaisen naamarin taakse piiloutunut ja moottorisahaa heiluttava ikoninen Leatherface (islantilainen Gunnar Hansen). Alkaa epätoivoinen taistelu selviytymisestä.

Tobe Hooperin The Texas Chain Saw Massacre on käänteentekevä, koko kauhuelokuvan lajityypin askelmerkit uuteen uskoon asetellut painajainen. Se on myös yksi kaikkien aikojen pahamaineisimmista ja kielletyimmistä elokuvista. Suomessa Valtion elokuvatarkastamo kielsi sen esittämisen kokonaan kolmeen otteeseen. Vasta vuonna 1996 sille heltisi K18-ikäraja.

The Texas Chain Saw Massacre saapui Yhdysvalloissa valkokankaille tasan 50 vuotta sitten, 11. lokakuuta 1974. Juhlan kunniaksi elokuvasta esitetään nyt 4k-restaurointi, joka on skannattu teoksen alkuperäisestä 16 mm -kameranegatiivista. Restauroinnin ääniraita on miksattu uudelleen 7.1-kanavaiseksi.