NIGHTMARE-PAHIN PAINAJAISESI
Nightmare - Pahin painajaisesi ammentaa tehonsa kauhutrillereissä harvemmin käsitellystä aiheesta, unihalvauksista.
Keskiössä ovat Mona (Eili Harboe) ja Robbie (Skam-sarjan Herman Tømmeraas), jotka löytävät yhteiseksi pesäkseen unelmakämpän ajan patinoimasta kerrostalosta. Muutosta käynnistyvä tapahtumaketju alkaa nakertaa yhteistä onnea pala palalta.
Kun Robbie huitelee maailmalla unelmatyössään, Mona kunnostaa uutta kotia ja kärsii yhä pahemmista unihäiriöistä. Painajaiset ja unihalvaukset uuvuttavat naisen niin, että uhkia alkaa näkyä ja kuulua kaikkialla. Naapureiden käytös herättää epäluuloja, remontissa tapetin alta paljastuvista raapustuksista löytyy piilomerkityksiä. Lisäksi Robbie vaikuttaa hilluvan asunnossa yöaikaan jonkinlaisen eläimellisen intohimon vallassa.
Nightmare - Pahin painajaisesi ujuttaa juoneensa myös hittielokuvista Midsommar - Loputon yö ja The Witch tuttuja mytologisen folk-kauhun teemoja. Osa askelmerkeistä on ammennettu sellaisista paranoiakauhun klassikoista kuin Inho ja Rosemaryn painajainen. Omintakeista kierrettä tuovat mukanaan karismaattisen unitohtori Akselin (Dennis Storhøi) retroscifistisillä laitteilla tehtävät tutkimukset.
Kekseliäästi katsojaa jallittavan elokuvan suurin yksittäinen voima kumpuaa Elli Harboen pääosasuorituksesta. Jo Oscar-ehdokas Joachim Trierin (The Worst Person in the World) kauhutrilleri Thelman nimikkkoroolissa kyntensä näyttänyt Harboe pitää huolen siitä, että nuoren naisen syösykierre todella tunkeutuu katsojan ihon alle.
Jännitys, Kauhu , Kesto: 1 t 40 min